SUOMEN TIETOLIIKENNETEKNISET ry
Tiedote 25.11.2005
HEIKKI SANTALASTA JÄRJESTÖNEUVOS
Tasavallan presidentti Tarja Halonen
on myöntänyt
Suomen Tietoliikennetekniset ry:n pitkäaikaiselle
puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle
Heikki Santalalle järjestöneuvoksen
arvonimen hänen yhteiskunnallisista ansioistaan.
Santala toimi Tietoliikenneteknisten
puheenjohtajana, toiminnanjohtajan tehtäviensä ohella
yhtäjaksoisesti 31 vuoden ajan. Hän jäi eläkkeelle
viime keväänä 70-vuotiaana.
STTK:n hallituksessa Santala istui vuodesta 1977 lähtien
viime kevääseen asti.
Merimieseläkekassan hallituksen jäsen hän on
ollut vuodesta 1978 lähtien ja on edelleenkin.
Heikki Santala on omistautunut erityisesti pienten
ryhmien ja yhdistysten etujen valvomiseen
ja puolustamiseen. Hän oli perustamassa kaikkiaan
seitsemää eri ammattijärjestöä ja
työttömyyskassaa ja toimi niiden
puheenjohtajina.
SETELI ry:n puheenjohtajana Santala oli
liiton perustamisesta 1982 lähtien eläkkeelle
siirtymiseensä saakka.
Koulutukseltaan Heikki Santala on kansainvälinen
radiosähköttäjä.
Hän kuitenkin erikoistui jo 1960-luvulla
tietoliikenteen automatisointiin tietokoneiden avulla.
Näissä tehtävissä Santala toimi
ilmatieteen laitoksen viestipäällikkönä ja suunnittelupäällikkönä
Nokia elektroniikassa, ennen 40-vuotista
ay-uraansa.
Kunnallispoliittisia tehtäviä Heikki Santala
(sd)
hoiti Kauniaisissa parinkymmenen vuoden ajan
muun muassa kaupunginhallituksen jäsenenä.